27. huhtikuuta 2011

Seurasin pienenä mä liikaa supersankareita!



You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Sain Ninnulta tämmöisen haasteen, no tehdäänpäs se sitten! Lisäksi lyön toisenkin kärpäsen samalla iskulla ja laitan loppuun seuraavan biisin tuolta listalta, jota teen tässä. Seuraava biisi on Semmareita, mutta lupaan, ettei kaikki biisit kuitenkaan ole! (Vaikka voisivat hyvin olla, mutta haluan laittaa vähän monipuolisempaa, koska kuuntelen kuitenkin paljon erilaista musiikkia, mutta tää Semmareiden biisi vaan saa mut aina ihan pään pilviin ja iloiseks <3) Mutta ekaksi ne kuvat.


Meitsistä kuva joskus viime kesältä? En oo julkaissut tuona päivänä otetuista kuvista yhtäkään, joten ehkä nyt on sitten aika julkaista yksi edes :D Oon muute ihmetelly, et mihin mun toi kiraffipaita on kadonnut.. Joku on syöny sen! En tiiä missä se on.


Tämä kuva on otettu parin vuoden takaiselta Korfun reissulta. Oltiin juuri porukalla päästy kaupunkiin ja päätettiin aloittaa shoppailupäivä jäätelöillä. Oli muuten hyvää!


Tää kuva on otettu samana päivänä, kun sain rakkaan järjestelmäkamerani. Eli viime kesän alusta. Ylppärijuhlien jälkeen lähdin heti tuhlaamaan osan rahoista rakkaaseen, josta en enää koskaan luopuisi! (Siihen asti kun paremman saa, tietenkin ;D)


Tää kuva on kolmen vuoden takaa vapulta. Oltiin porukalla oltu ensiksi Linnanmäellä ja sitten illalla vielä leikittiin kameralla läheisellä leikkarilla. Enks ookki ollu söpö pörröpää joskus. Haha!


Vanhin kuva. Tää on mun rippikuva, eli öö.. 2006 vuodelta? Meikä on ollu sillon vielä niiiin nuori.

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy



Tosiaan tätä biisiä kuunnellessa ei vaan voi olla allapäin! Tää on niin pirteä ja kesäinen. Yksinkertaisesti tekee mut iloseks :D

Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure

Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play

Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year




Pakko laittaa vielä extrakuva! Söpöä.

//Ainiin vielä ne ketkä haastan tekemään tän kanssa! Haastan Rosan, Hannan ja Saran. Höhöö!


24. huhtikuuta 2011

Onko sulla pokkaa? - No ei oo.

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song



Onko sulla pokkaa? Onko sulla pokkaa? Joo ei kiitos. Ehkä en kuulu Petri Nygårdin kuulijakuntaan noin lokeroidusti muutenkaan, mutta hyrrrrrrr. Abiristeilylle mentäessä tätä soitettiin bussissa lähes koko matka ja jo silloin oli semmoinen fiilis, että ei kiitos. En kyllä osaa sanoa yhtään rasittavampaa ja ällöttävämpää ja huonompaa artistia. Tosin voiko tätä edes musiikiksi sanoa? Kai sitä voi? Mutta ei ihan iske tähän tyttöön. Muutenkin kaikki "jeejee, kännätään, sekoillaan, örvelletään" -jutut menee vähän yli hilseen. Ehkä sitten vain en ymmärrä sitä syvintä pointtia, mutta haluaisinko edes ymmärtää?

Ei millään pahalla Petrin faneja kohtaan. Kukin taplaa tavallaan. Meitsin musamakuun nyt ei vain mahdu tällainen tyyli. Mutta kuunnelkoon ken tykkää!

Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year

23. huhtikuuta 2011

Kolmekymmentä musiikin täytteistä päivää

Moi oon Pilvi ja mun on pitkään pitänyt tehdä tää 30 päivää musiikin parissa juttu. Mutta koska tää on vaikee, niin oon aina pitkittänyt. Nyt aloitan tän ja katotaan milloin päästään päätökseen, koska en putkeen tätä kuitenkaan tee, vaikka ehkä se olisi tarkoitus! Olen pahis, hähää.

Day 01 - Your favorite song

Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood

Day 30 - Your favorite song at this time last year

Eli ensimmäinen kohta olisi lempibiisi. Ei sitten voitu yhtään vaikeammin aloittaa? Tätä olen pohtinut ehkä.. pari kuukautta? Mutta kun mulla ei ole yhtä lemppari kappaletta! Vaan niitä on monia ja oikeasti ei ole reilua, että pitäisi niistä tuhansista biiseistä, mitä minäkin kuuntelen (ja tuhansista ja tuhansista taas lisää, koska kokoajan löytyy uutta musiikkia!), että niistä vain yksi olisi ylitse muiden.

Ja nytkin vähän huijaan tässä, nimittäin pistän semmoisen videon, jossa onkin paljon biisejä! Haa! Nimittäin en voi valita yhtä ja kerta Semmareillakin (yllätys, että lempibiisit on sieltä suunnalta?) on satoja ja satoja biisejä olemassa, niin valitseppas niistä sitten paras. Varsinkin kun hirveän monet biisit on sellaisia, joita ei ole levyllä tai muuten. Haluan kuitenkin jakaa teidänkin kanssa sen musiikin, niin ei olisi mukava vain laittaa jotakin kappaleen nimeä tähän. Eli nyt saatte tyytyä oveluuteeni ja laitan tämän Semmarit showcasen tähän!



Elikkäs näin alkaa tämä lista. Tästä tulee vaikeaa, mutta haasteita pitää elämässä olla. Vaikka sitten vain blogin kirjoituksen merkeissä :)

Pilvi

17. huhtikuuta 2011

Mä olin haavi, sä perhonen, kuin hullu perääsi rynnäten


Hei olen Pilvi ja kiersin Semmareiden 10 päivän kiertueesta kuusi päivää. Hupsista. No ainakin niistä voi sitten jotakin kirjoittaa blogiinkin, vaikka taas vähän yleisesti kertoen vaan. Eihän sitä kaikkea jaksaisi edes noin monesta päivästä naputella ylös. Kuvia tuli otettua enemmän ja vähemmän ja yllätyin kamerani (tai no pitäisi varmaan sanoa objektiivini) laadusta. Mageita kuvia tuli siis konserttisali/klubi olosuhteissakin! Etenkin klubikeikalta sain semmosia kuvia, että olen itsekin ihan hämmentynyt niiden laadusta. Oikeasti rehellisesti sanottuna ne ovat upeita! Mutta koska kuviakin on paljon, niin laitan tähän vaan muutaman maistiaisen : )

Tosiaan oma kiertue-elämäni alkoi Tampere-talosta 7.4. Olin erittäin jännittynyt, koska luvassa oli ihan uusi keikkasetti ja uusia biisejä. Tämä konsertti kuluikin lähinnä ihmetellen ja posket kipeäksi nauraen. Muutaman kuvan kaikelta ihmettelemiseltä kuitenkin onneksi ehdin ottamaan. Eturivissä kun istui, niin kyllä siitä hyvin näki ja kuuli! Keikan jälkeen fiilis oli mieletön ja onneksi luvassa oli vielä monta keikkaa! Uudet biisit veivät kyllä sydämen ja vanhojen biisien uudet sovitukset olivat mielettömiä! Oli hauskaa myös nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä juttelemaan.



Seuraavana päivänä oli luvassa Kuopio. Sinne lähdin matkustelemaan junalla ja minun piti vaihtaa samaan junaan isosiskoni kanssa. No VR pissi hommansa tässä vaiheessa ja minun juna oli myöhässä eikä tuo isosiskon juna suostunut odottamaan 10min meidän junan saapumista. Jep. Hurjat kymmenen minuuttia olisi pitänyt odottaa. No onneksi seuraava juna Pieksämäeltä Kuopioon tuli jo puolen tunnin päästä ja matka saattoi jatkua. Lopulta pääsin Kuopioon ja keikan alkuun oli vielä muutama tunti (olimme varanneet siis liput vain kello 21 keikalle, vaikka olisi ollut myös kello 18 keikka luvassa). Majoittauduimme hotelliin ja lähdimme lampsimaan kohti Kuopion musiikkikeskusta. Nyt ei jännittänyt enää niin paljoa kuin edellisiltana, koska tiesi mitä olisi luvassa. Kuopiossa sitten saattoikin keskittyä jo enemmän laulujen sanoihinkin (siis uusien), kun enää ei tarvinnut olla vain sillä ’vaaaauuuu, uus biisi, siistii’ fiiliksellä. Eli pystyi keskittymään siihen olelliseenkin, eli mitä laulussa lauletaan osioon. Kuopion keikka ei kuitenkaan ollut samanlainen identtisesti Tampereen kanssa. Sillä esimerkiksi lavalla nähtiin kolme eri asua Semmareiden päällä. Niin, siis Tampereellahan oli vain kaksi eri asua. Mutta pakko sanoa, että kyllä oli hienot ne siniset puvut ja punaiset tennarit, mitä Kuopiossa vielä lisänä nähtiin! Kuopiosta tuli ostettua myös ihka aito ja alkuperäinen Kuka on tuo mies –kasetti! Meitsi kulkee kesän kasettisoittimen kanssa ja kuuntelee sitä, kuka mitään iPodeja tässä tarvitseekaan!

Kuopiosta suuntasimme Isosiskon kanssa sitten kohti Lappeenrantaa. Välissä oli siis yksi taukopäivä keikkojen suhteen, sillä vasta sunnuntaina 10.4 oli keikka luvassa Lpr:ssa. Lappeenrannassa vietimme aikaa ystävillä ja siis saimme niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Keikka ja hyvä seura viikonloppuna! Lappeenrannassa kun ei niin usein kuitenkaan tule käytyä. No sitten seurasikin sunnuntai ja taas keikka. Mutta hähää, eipä ollut vieläkään samalainen kuin edelliset. Välispiikit olivat vähän vaihtuneet ja nyt taas ei lavalla nähty kolmea asua. Joten viimeistään nyt jo tuli todistettua, että ei siinä kyllästy keikkoihin, vaikka periaatteessa sama setti onkin kiertueella! Aina siellä joukossa on jotain uutta ja ihmeellistä.



No Lappeenrannan jälkeen oli muutaman päivän tauko, jolloin ehdin palaamaan Tampereelle ja tehdä niin sanotusti hommia. Eli käydä valmennuskurssilla ja ensiapuryhmän harjoituksessa. Nimittäin vasta 13.4 olisi luvassa Lahden keikka. Lahteen pääsinkin sitten ystäväni kyydillä ja takaisin tietenkin kanssa. Ei tarvinnut yksin matkustella, joten jee! Kiitos vain :) Lahdessa keikka oli kyllä mieletön, nimittäin Sibeliustalo ei koskaan petä! Siellä oli vain jotenkin niin mahtava tunnelma ja kaikkea. Yhteen biisiinkin oli tullut tanssia mukaan, joten haha, taas eroavaisuutta edellisiin keikkoihin. Lahden keikan jälkeen pääsi sitten vähän enemmän jututtamaan poikiakin ja sain annettua muistitikun, jossa oli kuvia kesäkeikoilta comeback –kiertueeseen (eli tähän kiertueeseen, joka oli meneillä). Ajattelin, että tottahan toki kuvat annan itse kuvauksen kohteillekin käyttöön. Itsehän niitä en oikeastaan käytä missään, mutta aina niitä välillä tulee fiilisteltyä koneelta.

Tosiaan alunperinhän minun keikkailut piti jäädä Lahteen. Mutta Tampereella päätin jo, että menen klubille, koska eihän ainoaa klubikeikkaa vain voi jättää väliin. Mutta sitten vielä päätettiin isosiskon kanssa, että mennään Kulttuuritalon keikalle, jos sinne vain on lippuja. Eihän sinne ollut, mutta kävi semmoinen säkä, että eräällä meidän Ruohonjuuritason lintubongareista (Semmareiden faniporukka siis) oli kaksi eturivin lippua vapaana, kun hän ei itse keikalle pääsisikään. Pitihän sitä sitten pelastaa toinen pulasta, joten tämä oli semmoinen win win tilanne molempien kannalta.



Sitten perjantaina tosiaan 15.4 hyppäsin taas ystävien kyytiin, jotka siis myös ovat Semmarifaneja, ja matkasimme kohti Helsinkiä. Klubikeikalle oli tulossa iso porukka meitä Ruohislaisia, joten oli kiva myös päästä kunnolla höpöttelemään ja näkemään heitäkin. Keikka itsessään alkoi kello 23, mutta olimme Virgin oilissa jo hyvissä ajoin. Siellä sitten valtasimme eturivin – tietenkin. Voin kyllä sanoa, että olisi harmittanut, jos en olisi klubikeikalle tullut! Oli eri biisejä mitä konserttisaleissa ja lavan pienuus aiheutti sen, että myös vähän ns. koreografiat (tai niiden pois jättäminen) oli muuttanut keikkasettiä. Muutenkin koko yleisö oli Virginissä niin mahtava, ettei kyllä aikoihin ole tuollaista ollut! Porukka laulo peräti kovempaa kuin itse Semmarit aina välillä. Muutenkin meininki oli niin upea. Virgin oilissa sitten tulikin keikan jälkeenkin vietettyä aikaa, itse asiassa melkein pilkkuun asti. Lähdimme nimittäin joskus puoli neljän aikaan yöllä kohti bussia ja yöpaikkaa (veljelle yöksi ja tosiaan veljenpoika (kummipoikani) siellä kanssa oli. Niin siis veli ei ollut kotona, mutta veljen vaimo kyllä. Tässä siis myös tosiaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lisäksi aloitimme tuosta 2kk kaverista kouluttamaan Semmarifania. Mobedimies oli aika kova sana tällä kertaa, se nauratti paljon) Virgin oilissa sitten sai seurustella tuttujen kanssa kunnolla ja vaihtaa kuulumisia. Ja näkihän sielläkin taas Semmareita, joten hauskaa oli. Onneksi en tosissaan jättänyt tätä keikkaa väliin!

Ja lopuksi lauantaina oli luvassa siis minulle viimeinen kiertueen keikka. Mielettömän hyvät paikat oli kyllä Kulttuuritalolla! Pienten teknisten ongelmien jälkeen keikka saatiin kunnolla alkamaan ja nautin oikein kunnolla viimeisestä keikasta tältä erää. Oli aivan mahtavaa täälläkin ja pieni haikeus jäi, kun keikat sitten lopultakin loppuivat. Mitäs sitä sitten nyt odottaisi? No ehkä kesäkeikkoja pääsisi katsomaan, jos vain töistä sattuu vapaapäivän saamaan johonkin kohtaan sopivasti. Olisi edes yksi kesäkeikka kiva nähdä taas! Kulttuuritalon keikan jälkeen kiittelin poikia kovasti keikoista ja suuntasin nokkani koti rautatieasemaa ja junaa.

Lopputiivistys on se, että uudet biisit iskivät lujaa ja vanhat olivat taattua laatua kuten ennenkin. Uusista lauluista itselleni mieluisimmat olivat ehdottomasti Tunnelin suu (siis oikeasti, vau. Koreografian kanssa se vain on niin magea, mutta ilmankin upea!), Kevään merkit oli taattua ihanaa ja lällyä rakkauslaulua <3 ja Kylmää hikeä sai kyllä kylmät väreet kulkemaan iholla. Kaksi muuta uutta biisä oli kyllä kanssa mukavia, menevämpiä ja vauhdikkaampia. Mutta ehkä tunnelin suu vei voiton näistä uusista. Vanhoista Jos minä hukkuisin -biisillä oli upea uusi sovitus ja se koreografiakin, huh huh! Äh, tässähän tulee kohta listattua kaikki. Joten sanon vain: menkää ihmeessä seuraaville Semmarikeikoille, jos haluatte tajuta jotakin mitä selitän tässä :D



Nyt keikkoja odotellessa on kuitenkin uusi DVD Semmareilta kourassa, joten sitä katsoessa aikakin menee sitten. Ja kyllähän se lievittää pahinta keikkakuumetta. Eikä tosissaan yksikään noista kuudesta keikasta ollut samanlainen toisen kanssa! Siis pohja kyllä oli sama, mutta pientä eroavaisuutta löytyi aina. Tosin miksipäs ei löytyisi, onhan lavalla parikymmentä miestä ja varmasti ideoita ja juttuja matkoilla keikkapaikoilta toiselle syntyy.

Seuraavia keikkoja nyt sitten odotellessa! Pilvi

5. huhtikuuta 2011

Ennakkoluuloja kapakat täynnä

TEKSTISSÄ OLEVAT SANAT, ILMAUKSET jne (jotka saattavat herättää närkästystä) eivät siis ole minun omia mielipiteitä/sanomisia, vaan lainauksia muiden ihmisten jutuista. Tack.

Olinpa tuossa sunnuntaina veljenpojan (eli siis kummipoikani) ristiäisissä. Niistä nyt ei ole mitään erikoista kerrottavaa, mutta hienosti pikku kaveri oli eikä itkeskellyt paljoakaan! Reippaasti jopa ilman päiväunia mentiin kokopäivä, kuulema juhlien jälkeen onkin aika kulunut lähinnä nukkuen. No ketä tahansa tuollainen bilettäminen väsyttää, vai mitä?

Mutta sen sijaan siitä matkasta Helsingistä Tampereelle voi jonkin sanasen sanoa. En nimittäin ole aikoihin törmännyt niin ennakkoluuloisiin ja rasistisiin juttuihin (ihmisiin), joita juna-asemalla näin. Istuin siis erään nuoren parin vierelle odottamaan junan tuloa. (Nuoripari eli n. 18 - 20 v iältään molemmat) Ja arvatkaa kuinka pienet korvani järkyttyivät heidän jutuistaan. Huh huh! Luulin, että nuoret ovat suvaitsevaisia.

Tosiaan tämä pariskunta siinä jutteli ja kun kuulin nimen Hitler aloin niin sanotusti salakuuntelemaan. Nämä sitten siinä ihannoivat Hitleriä ja harmittelivat, että semmosia tyyppejä ei ole enempää. Siinä sitten harmiteltiin kanssa, ettei Suomessa elinkautinen ole elinkautinen ja kuinka oikeasti kaikki kunnon vangit voisi vain teloittaa seinää vasten. Okei, pieni-Pilvi oli tässä vaiheessa, että huh huh mitä juttuja nuo suustaan päästelevät. Sitten juttu meni heillä siihen, että kuulema kaikki mannet, neekerit ja muut ulkomaalaiset saisivat olla tulematta Suomeen (HUOM. käytän sanoja ja lauseita, joita HE sanoivat. Mikään näistä ei ole oma mielipiteeni tai minun sanomani asia!) Meikäläinen siinä sitten hymisi jo itsekseen, että juu-u, onneksi tässä vieressä ole ketään helposti ärsyyntyvää ja suuttuvaa tyyppiä, nimittäin noista jutuista olisi helposti saanut siellä tappelun varmasti aikaan. Huvittavinta oli, että sitten tietenkin juttu ajautui homoihin ja viimeinen lause siitä keskustelusta oli "Ei mulla mitään homoja vastaan oo, mutten mä niistä pidä". Öööö, okei? No hyvä, ettei sentään kaikkea vastaan ole, mutta häh? Lopulta he totesivat, että pitäisi muuttaa varmaan Saksaan tai Amerikkaan, kun Suomessa kaikki on niin tyhmästi. Että näin. Meitsi oli silmät pyöreinä, että onpa ahdasmielistä juttua.

Mutta järkyttyminen ei jäänyt junan tuloon. Vaan junassa istahdin lipunmyyntivaunuun, joka oli täynnä teinejä. Max 7-luokkalaisia iältään. Tässä vaiheessa olin jo napit korville laittanut ja kuuntelin musiikkia. Mutta koska voin rehellisesti sanoa, että kuuloni on aika hyvä ja vaikka kuulokkeet ovat laadukkaat, niin silti kuulen taustapuheetkin aika hyvin. Siellä ne lapsukaiset puhuivat jostakin koirien tappamisesta ja jotain vastaavaa. Mihin tämä maailma on menossa? Niin ja se pukeutuminen! Tuolla ulkona on vielä kylmä ja ei tosiaankaan kesäkelit illalla kahdeksan jälkeen. Niin nämä olivat kuitenkin pukeutuneet vain pitkiin kalsareihin (lue. legginsit) ja siinä lyhyt toppi/t-paita (eli näytti oikeasti, että ne päällyshousut olivat unohtuneet tai hame tai joku mikä peittäisi takapuolenkin...) Ja ei takkia, vaan huppari! Semmoinen tavallinen collagehuppari. Hytisin itse jo ajatuksestakin. Niin unohtamatta kunnon sotamaalauksia naamassa ja tukka tupeerattuna.

Oikeasti. Olin ihan järkyttynyt tuon matkan jälkeen. Minun lapsuudessa seiskalla vielä tyyliin leikittiin ja oltiin ihan lapsia. Eipä enää. Snif. Lapsista tulee liian nopeasti aikuisia, kuten mummonikin tuppasi tuolla ristiäisissä sanomaan. Ei näin, Pilvi-täti ei tykkää.

Että semmoinen reissu taas hetkeksi. Saa nähdä mitä sitten viikonloppuna matkalla Kuopioon ja Lappeenrantaan löytää.

Ps. Anteeksi kuvattomuudesta, mutta rakas nettitikkuni ei halunnut tähän nyt ladata kuvaa.

2. huhtikuuta 2011

En tahdo piiloon mä juosta


Emma Salokoski Ensemble - Veden alla

Olenpa ilkeä ja nappaan Hannan blogista tämän. Mutta tuskinpa haittaa :)

The hair you would die for?


Your dream place to live?




Clothes (or accessories) you would like to wear?



The way you would like to spend most of your days?



Things you would like to have?



Person you would love to look like?




Kaikki kuvat on we♥it

1. huhtikuuta 2011

Lauma koostuu yksilöistä


Nyt soi: Olavi Uusivirta ja Anna Järvinen - Nuori ja Kaunis

Tänään tulin kotiin kotiin käymään (eli siis vanhemmille) ja ensimmäinen outous oli se, että autossa ei ollutkaan mukana sitä haukkuvaa karvapalleroa. Kukaan ei tervehtinyt siis iloisella haukunnalla tai hännän heilutuksella. Tänne tultaessa vasta siis konkretisoitui tuo Nellan pois meno. Ei sitä niin osannut oikeasti ajatella, kun oli muualla. Missä Nellan kanssa ei ole tullut elettyä. Mutta täällä, täällä olen sen kanssa elänyt lähes kymmenen vuotta. Ajatelkaapas sitä.

On ihan outoa. Oikeasti. Kokoajan vaan mietin, että missä Nella on. Menisinkö rapsuttamaan sitä. Voisinko tarjota herkkuja ja viihdyttää toista temppujen tekemisellä (tai siis Nella viihdyttää minua)? Mutta ei, se ei enää ole mahdollista. Ei tässä maailmassa.

Ainoa asia mikä on konkreettinen, on tuo uurna tuolla kirjahyllyssä. Se odottaa hautaamista mökkimme pihalle. Sinne, missä Nella tykkäsi olla. Haudan päälle istutetaan joku hedelmäpuu, jota Nella saa sitten vahtia.

Mutta kotona on silti kiva olla. Vaikka ei olekaan sitä oleellista pikku kaveria pyörimässä ympärillä.

Juu. Eipä tässä muuta. Pakko vain avautua, kuinka hassua on olla, kun ei ole koiraa täällä. Mutta hei, mulla on ideoita ja tekstejä mielessä nyt, eli ehkäpä tässä tulee kohta tiuhempaan tahtiin lukemistakin. On harrastustekstiä, Semmarikeikkatekstiä jne tulossa. Hehee.

♥:llä Pilvi