Joululahjakuvastoja ja niiden aiheuttamaa hupia!

Sainpa tänään ainakin hyvät naurut lueskellessani Yhteishyvä lehden lopussa olevia mainoksia. Tietenkin kaikki mainokset ovat nyt täynnä jo joululahjaideoita ja tarjouksia. No siinäpä sitten lueskellessani katse kiinnittyi ensiksi isolla lukevaan ”PARASTA PUKINKONTTIIN!” tekstiin ja katsoin, että no mikäpäs nyt niin parasta on. Siellä sivulla sitten oli pölynimuri ja höyrysilitysrauta. Kyllä, aivan varmasti joka vaimon ja tyttöystävän unelmalahja! ”Sitähän minä toivoinkin, uutta imuria.” Ei, ehkä sen imurin voi ostaa muutenkin. Ainakaan itse en joululahjaksi haluaisi kyseistä tuotetta, mieluummin haluaisin vaikkapa pehmeän pyjaman.

Mutta eipä tässä kaikki hauskuus lahjoista! Seuraavalla sivulla samalla fontilla lukee ”ANNA HYVÄÄ OLOA LAHJAKSI!” ja no arvaatteko mitä siellä sivulla oleskelee? Tietenkin joka naisen unelmalahja, epilaattori ja ladattava ladyshave! Kyllä, erittäin hyvää oloa antava ja ihana lahja jokaiselle. Tai ehkä sittenkään ei? Varmasti ei ole kyseinen mainoksen tekijä testannut tuota erittäin mukavaa laitetta nimeltä epilaattori. Ihokarvat juurineen nyppivä laite ei ole se kaikkein mukavin asia, eikä varmasti edes kuulosta siltä? Sitä paitsi en kokisi mitenkään houkuttelevaksi saada lahjaksi epilaattoria. Aivan kuin lahjanantaja sanoisi: ”Sun sääret on vähän karvaiset, käytä tätä kivaa lahjaa niin mäkin tykkään susta enemmän!”

Ja sivua kääntämällä tämä mukavuus jatkuu. Naiselle lahjat käyttöön joka päivä ovat: ihokarvanpoistaja ”Leikkaa ihokarvat kasvoilta, kaulalta jnjejne”. Lisäksi tällä sivulla on vielä kaksi erihintaista epilaattoria! Jihuu! Löytyy onneksi vielä kiharrin ja hiustenkuivainkin, jotka ehkä vielä menettelevät lahjasta.


Itse en ensimmäisenä haluaisi joululahjaksi (etenkään miespuoliselta henkilöltä) epilaattoria, ihokarvanpoistajaa tai jotakin vastaavaa tuotetta. Mieluummin ostan tällaiset tuotteet itse ja otan lahjapaketista vastaan vaikkapa kauniin lahjapakkauksen vartalorasvaa ja suihkusaippuaa. Tai jotakin omaperäistä itse tehtyä tai keksittyä, jotain joka sopii juuri minulle. Ei kiitos millekään mikä liittyy ihokarvojen nyppimiseen tai mikään mikä viittaa siivoamiseen. Sillä tuntuu tyhmältä antaa vaikkapa se imuri lahjaksi vain ja ainoastaan minulle, aivan kuin kenenkään muun sitä ei tarvitsisi tai pitäisi käyttää :D

Pilvi

http://www.flickr.com/photos/mysza/ / CC BY 2.0

Hei ja tervetuloa lennolle Pilvilandiaan!

Välillä on hyvä olla itserakas ja ajattelinkin epäloogisesti kirjoittaa nyt vasta itsestäni tähän blogiin. Virallisestihan sitä pitäisi kai ensimmäisessä viestissä kertoa itsestään, mutta tehdään nyt sitten näin väärinpäin ja vinksin vonksin.

Tosiaan olen siis lukion viimeistä luokkaa käyvä tyttö, joka on kahta kuukautta vaille 19v. Itse asiassa minulla on jäljellä vain yksi jakso koulua ja sitten koittaa hetkellinen vapaus ennen viimeisiä ylioppilaskirjoituksia. Sen jälkeen alkaakin ns. vapaa aika, jolloin pitäisi panostaa tuleviin pääsykokeisiin. Siinäpä sitten vasta onkin pulma purtavaksi.

Minusta pitäisi joskus tulla lääkäri, mutta huomatkaa sana joskus. En ehkä tulevana vuonna pääse sisään, saatikka sitä seuraavana. Mutta joskus. Olen halunnut lääkärin ammattiin jo ensimmäisestä luokasta asti, enkä oikeastaan edes osaa vastata miksi. Lääkärin ammatti vain tuntuu siltä niin sanotulta kutsumusammatilta minulle. Ainoa ongelmani on vain se, että en ole maailman nerokkain matematiikassa tai fysiikassa. Kemia ja biologia sujuvat, ja varsinkin jos niitä vielä petraa, niin niissä ei tule olemaan ongelmaa. Mutta matemaattista ajattelutapaa ei tämän tytön päähän ole luotu kun lahjoja on jaettu.

Muita vaihtoehtoja sille aikaa kun en lääkiksen pulpeteissa istu, ovat biokemian ja bioteknologian alat ja niihin olenkin hakemassa tulevaisuudessa myös. Ehkäpä siksi, että biologia ja kemia ovat lempiaineitani! Olenhan toki miettinyt myös sairaanhoitajan ammattia, mutta päätynyt kuitenkin lopputulokseen, että mieluummin haluaisin istua yliopistossa opiskelemassa, toki ei kannata sulkea vaihtoehtoja vielä poiskaan.


Mitähän muuta sitä voisi itsestään kertoa.. No ainakin sen, että olen erittäin eläinrakas persoona. Omistan koiran (japaninpystykorvan) nimeltä Nella. Nella on 11 vuotias eläkepäiviään viettelevä mummeli. Tulevaisuudessa haluaisin itselleni toisen koiran, tai oikeastaan ensimmäisen ihka oman koiran. Sillä Nellaahan en voi mukaani ottaa muuttaessani, koska Nella on enemmän isän perään kuin minun. Kuitenkin kaikkien yllätykseksi lempieläimeni ei ole koira, vaan se on KARHU! Hih. Karhut ovat olleet lempieläimiäni pienestä pitäen, johtunee varmasti siitä, että Ähtärin Eläinpuistossa olen aina ihaillut karhuja. Olenpa jopa kerran päässyt syöttämään kädestä pitäen karhua!

No kuten edellisessä viestissäni kerroinkin musiikista, niin sanomattakin on selvää että lempi’bändini’ on Semmarit. Olen fanittanut Semmareita todella pienestä asti. Itse asiassa varmaan 3-4 – vuotiaasta asti? Ensimmäinen keikkani Semmareilta on ollut silloin, kun olin tuon ikäinen. Mitään en tietenkään muista siitä, mutta isosiskoltani olen kuullut asiasta. Siitä lähtien sitten olenkin käynyt aina keikoilla, aluksi tietenkin vain äidin ja siskon mukana. Mutta teini-iän saavutettua alkoi keikkojakin tulla enemmän. Aluksi kävin parilla keikalla per kiertue, sitten se kasvoikin neljään ja tänä vuonna olen käynyt yhteensä jo 10 keikalla, ylihuomenna vielä yksi! Eli 11 keikkaa tänä vuonna Semmareilta olen nähnyt : D Eikä harmita yhtään. Pitäähän sitä nyt joku kunnon fanituskohde olla ja itselläni se tietenkin on paras!

Onkohan vielä jotakin kerrottavaa? Tietenkin odotan vielä omaa prinssiäni saapuvan valkoisella ratsullaan, kuten varmasti moni muukin ikäiseni. (Tai sitten ei) Sillä olen toivoton romantikko, vaikken siltä ehkä vaikutakaan. Mutta ehkä vielä joskus joku saapuu, ei ehkä oikeasti prinssi, mutta kelpaa se sammakkokin.

Enempää nyt en itsestäni keksi sanottavaa. Varmasti asioita ilmenee tulevista teksteistä enemmän, ainakin jos osaa rivien välistä poimia asioita ;)

Pilvi

Musiikki on rakkaus ja rakkaus on pakkaus

Tuli sellainen fiilis, että blogin pitäminen voisi olla ihan mukavaa puuhaa. Ainakin silloin kun on tylsää tai päähän ilmestyy jotain fiksua kirjoitettavaa. Tai no, fiksua ja fiksua. Ajattelin aloittaa blogini ensimmäisen tekstin kertomalla hieman suhteestani musiikkiin. Joten varoituksen sana, että iloista hehkutusta saattaa olla luvassa!

Itsehän en musikaalisesti ole lahjakas, en siis osaa soittaa mitään soitinta kunnolla, eikä laululahjoillakaan ole minua suotu. Kuitenkin musiikki on yksi elämäni peruspilareista, en osaisi kuvitella elämää ilman musiikkia. Se yksinkertaisesti on vain asia, jota tarvitsen tietyn päiväannoksen aina.
Omistan kyllä kitaran, joka piti saada heti seitsemännellä luokalla ensimmäisten musiikintuntien jälkeen. Kuitenkin se kitaransoitto innostus katosi. Haluaisin kyllä oppia kitaran soittamisen taidon, mutta en vain ole saanut rohkeutta mennä yksityisille tunneille, ehkä vielä joskus tuokin kitara saa arvoisensa kohtelun. Ehkä.

Mutta mitä musiikki sitten merkitsee minulle? Miksi se on niin rakasta, etten voisi elää ilman? En osaa vastata ainakaan viimeiseen kysymykseen kunnolla, mutta asia on ollut jo pienestä asti näin. Millaista musiikkia kuuntelen? Siinä kysymys, johon minulla on pitkä litanja vastausta. Sillä kuuntelen niin laidasta laitaan olevaa musiikkia. Ensimmäisenä listassa on acapella/kuoromusiikki, mutta heti perässä hiihtää rock. Sitten tuleekin jo iloiset pop luritelmat ja löytyy minun listasta reggae tyylistä musiikkiakin. Kun mietitään tarkemmin, niin kuuntelen oikeastaan mitä vain. Oikeastaan ainoa musiikin tyylilaji, johon en ole päässyt sisälle on hevimättö, ehkä en vain ole kuullut sitten hyvää heviä? En tiedä, mutta tällähetkellä se vain ei iske.

Kaikkia varmasti kiinnostaa kuulla lempibändeistäni? Vaikkei kiinnostaisikaan, niin kerron silti. Yksi bändi ("bändi") on kyllä ylitse kaikkien muiden, muut bändit tulevat listassa ilman arvojärjestystä.

Tämä yksi ja ihanin on tietenkin Semmarit eli Seminaarinmäen mieslaulajat. Ainoa, jota olen fanittanut aivan taaperoiästä asti. Kiitos isosiskoni, joka kuunteli Semmareita opiskeluaikanaan kotona. Sitten tulikin jo televisiosarja, jota pienen Pilvin piti katsoa, vaikka olisi pitänyt olla nukkumassa. Sen jälkeen fanitus on vain kasvanut, varmasti yksi syy on se, että olen alkanut ymmärtämään musiikista jotain. Pienenä oli enemmänkin "Äiti katso, hienoja poikia!", mutta nykyään hienojen poikien lisäksi on laadukas musiikki suuressa osassa.

Semmareista minulla riittäisi juttua kokonaiseen tekstiin, joten voisin säästää sen omalle alueelleen. Ajattelin vain tässä ensimmäisessä tekstissä puhua yleisesti musiikkimaustani, en vain siitä ylivoimaisesta voittajasta listalla.

Muita bändejä, mitä kuuntelen ovat Zen Café (joka myöskin on ollut pienestä asti suosikkeja, kiitos ihanien isosiskon ja isoveljen, jotka teini-iässä popittivat kotona kys. bändiä), YUP, Rajaton, Mika, Petteri Sariola, Iiro Rantala New Trio, Marzi Nyman, Jarkko Martikainen sooloilut ja Samuli Putro sooloilut. Joten selkeästi laidasta laitaa löytyy, eikä tuossakaan vielä kaikki ollut. Ei edes puolet! Suurin osa musiikkimaustani on varmasti kiitosta isosisaruksille (jotka ovat minua 13 ja 15v vanhempia..), omaakin mieltä löytyy, mutta tietenkin lapsuuden suurimmat idolit vaikuttivat paljon musiikkimaun syntymiseen.

Musiikista, tai pikemminkin vain sen kuuntelusta, voisin jauhaa pidempäänkin. Mutta ajattelin jättää tämän nyt tähän. Sitä paitsi, olen varma ettei tämä tähän lopu. Musiikista kun voi kirjoittaa niin paljon!

T. Pilvi

Ps. Kuvasta kiitos: http://www.flickr.com/photos/shankarmenon